Tekstit

Aromaterapiaa....

Kuva
Ensikosketukseni aromaterapiaan sain 90-luvulla, asuessani Tunisiassa. Brittiystäväni Dee oli päättänyt hankkia itselleen uuden ammatin keski-iän kunniaksi ja kouluttautunut aromaterapeutiksi. Itse olin tuohon aikaan tehnyt syrjähypyn hyvinvointialalta matkailualalle. Tein ympäripyöreitä päiviä, kuutena päivänä viikossa. Heti ensimmäisen aromaterapiahieronnan jälkeen olin myyty. Deen osaavat kädet, öljyjen ihanat tuoksut, rentouttava musiikki taustalla - tunsin kuinka stressi valui pois käsittelyn myötä. Ja iho! Pehmeä, kuin lapsella ja tuoksui taivaalliselta. Siitä lähtien kävin Deen käsittelyssä kerran viikossa - money well spent:-)! Pikkuhiljaa päässäni alkoi itää ajatus kouluttautumisesta aromaterapeutiksi. Meni kuitenkin vuosia, ennen kuin aika oli kypsä. Olin palannut maailmalta Suomeen ja löytänyt Helsingistä paikan, jossa koulutettiin aromaterapeutteja. Silloinen työnantajani  huomasi innostukseni ja tarjoutui kustantamaan koulutukseni, mistä olen hänelle ikuisest